Vuosi häihin

Kerroinkin jo aikaisemmin, että häiden suunnittelu lähti käyntiin hyvin maltillisesti. Naama näkkärinä tarkastelin mökkimaisemiemme kukkasia ja koivuklapeja pohtien voisiko niitä hyödyntää. Juhannuksen kotimatkalla uskalsin jo vähän haaveilla kukkapeltomaisemista häillemme ja sulhasen suureksi ärsytykseksi luettelin jo varmana asiastani budjetin, vieraslistan sekä diy-projektit. 

Vuodessa häiden suunnittelu on lähtenyt tietysti uusille urapoluille paukutellen hääbudjettia suuremmaksi ja hyläten monet ajatuksistani. Perusajatus on kuitenkin edelleen sama: (mahdollisimman) pienen budjetin häät, joissa kaikki mahdollinen toteutetaan itse hyödyntäen omia askarteluvarastoja. Budjetin paukkuminenkin on johtunut lähinnä omista vääristä olettamuksista liittyen mm. pitopalveluiden hintoihin. 

Tällä hetkellä olemme jo erittäin hyvässä mallissa häiden suunnittelun suhteen. Olen jopa innostuksissani ottanut ensimmäisen erän pöytäkarttatappelussa. Turpaan tuli, koska tätä ei miekkonen suorilta hyväksynyt. Uusi yritys taas vaatii toisen pullon viiniä ja jälleen taaperovapaan illan.

Pöytäkarttojen lisäksi saimme varmistuksen, että valokuvaajakaveri tulee kuvailemaan lähes ilmaiseksi. Soittelin myös omaan seurakuntaan vihkijän toivossa, mutta toisessa päässä oltiin lievästi sanottuna hieman yllättyneitä aikaisesta ajankohdastani. Lupasivat kuitenkin ottaa toiveen ylös ja asiaan palaillaan kuulemma aikaisintaan toukokuussa 2021. Että sillai.

Joten, koska häähömppäys on viittä ja kakkua vaille valmis, jätän hetkeksi häät mielestäni, jotta saan sitten rauhassa syksyllä panikoida kaikkia yksityiskohtia. Aloitan kuitenkin todennäköisesti jokin päivä ensimmäisen DIY-projektini liittyen häiden koristeluihin ja lupaan kertoa siitä tännekin, joten pysykäähän kuulolla.

DIY Häämekko: mekkoni muutostarina

Saatuani häämekon kätösiini, hymyilin ja puhisin onnellisena viikon ajan. Mekkoni on siis riskillä tilattu Ebay:sta Briteistä ja sitä tietysti odoteltiin jännäkakka housuissa hyvän tovin. Olin jo päättänyt, että mikäli tilattu häämekko olisi katastrofi, etsisin ompelijan käsiini. Onnekseni häämekkoni oli juurikin sitä mitä luvattiin, kaunis ja lisäksi laadukkaan tuntuinen.

"Sakset kauniiseen 

käteen ja silppuamaan."

Mekko on tilattu tammikuussa, joten nyt huhtikuussa on mieli muuttunut. Muutaman kerran olen itseäni tässä kironnut, mutta ei auttanut. Sain pakkomielteen lyhyemmistä hihoista ja hintsusti avarammasta kaula-aukosta, ja olihan ne tietysti toteutettava. Sakset kauniiseen käteen ja silppuamaan.

Ensimmäisenä leikkasin ylipitkästä laahuksesta sen ''varman'' osuuden pois. Eli sen pienen pätkän, josta pystyin olemaan varma, ettei helma lyhene liikaa minun mieleeni. Tämän tein ilman neuloja tai vastaavaa, ihan vain silmäpelillä, sillä mies heilui oven takana uhkaavasti. En halua, että hän vahingossakaan näkee häämekkoani.

Seuraavaksi mallailin mekon selkäosaa niin, että mekko oli päälläni. Merkkasin nuppineulojen ja lyijykynän avulla mekkoon kohdan, josta haluan pitsin vuorikangasta vähentää ja taas keittiösaksilla nyrhin menemään. Ompelin ensin käsin vuorikankaan ja sen jälkeen kiinni pitsiin. Koska päällimäinen kangas on pitsiä, en viitsinyt ommella tätä koneella, vaan viimeistelin tämän muutoksen käsin. Koneella ompelu kun ei todellakaan kuulu vahvuuksiini. Niinkuin ei mikään muukaan ompelu.

Tämän jälkeen puin mekon jälleen päälleni, merkkasin neuloin hihoihin kohdat joista leikata ja nappasin ne saksilla irti. Ompelin saumat tai huolittelin, mikä termi tähän vaiheeseen ikinä kuuluukaan. Kertonee jotain tekeleen ammattimaisesta kädenjäljestä kun en edes tiedä minkä nimistä asiaa olen tekemässä.

Hihoihin ompelin helman ylijäämäpaloista perhoshihat ja länttäilin ylijääneestä pitsistä sommitelmia tuomaan yhteenkuuluvuutta. Hihoista tuli kauniit, vaikka sifonki ja sen käsinompelu nätisti olikin suoraan sieltä itsestään. Lisäksi lopuksi kavensin ihan ministi vyötäröltä ja avot!

Silmät sydäminä ja onnenkyyneleistä märkinä olen peilaillut itseäni eteisen olemattomasta vartalopeilistä. Kyyneleet tosin saattaa johtua riskillä leikatuista ja silti onnistuneista ompeleista. Siis kuka edes tekee tälläistä HÄÄMEKOLLEE

Toisaalta, minä en olisi minä, jos en tässäkin noudattaisi pääni pientä DIY-huutoa.

Lopputulemasta ei luonnollisesti kuvaa tänne vielä tule, ettei miekkonen sitä näe. 

Väliaika, kahvia ja pullaa

Mihin käyttää aikansa, kun hääsuunnittelussa on väliaika, eikä mitään suunniteltavaa tähän väliin löydy? Miten pitää yllä omaa romantisointia ja innostusta, kun ei olekaan tarvetta selata juhlapaikkoja päivittäin?

Niimpä, kertokaa se.

Itsestäni tuntuu nimittäin nyt siltä, miltä pelkäsin häiden jälkeen tuntuvan: tyhjältä. häiden juhlapaikka on valittu ja osittain maksettukin, kirkolle soiteltu ja kampaus jo hieman hahmottunut päässäni. Olenko totaalisen liian aikaisessa tehnyt kaiken, ja nyt joudun vain ja ainoastaan istumaan ja odottamaan häitä? Tylsää!

Voisin tietysti selata vielä vähän lisää kauniita hääkuvia ja kirjoitella vielä vähän lisää suunnitelmia papereilla. Mutta pelko kyllästymisestä estää tekemästä näin. Kun tarpeeksi kauan tuijottaa samoja hääkuvia ja unelmamekkoja, eikö niihin jo kyllästy? Reilu vuosi aikaa häihimme ja ensi keväänä haluankin aivan erityyliset häät, jos nyt jo kyllästyn suunnitelmiini. Toisaalta sillä saisi lisää tekemistä, mutta se ei todellakaan mahdu pieneen budjettiimme.

Niimpä tyydyn hiomaan vanhoja suunnitelmia. Kokeilen askarteluissani uusia välineitä ja lyön viisaan pääni yhteen kaasojeni kanssa aikataulutuksen kanssa. Kiirettä hääsuunnittelussa ei ole ja se onkin ihanaa. Suvantovaihe hääsuunnittelussa vain tarkoittaa malttamattomalle morsiammelle rahan menetystä, loputtomia ideoita, nettikirpputorien suota sekä hääblogiini juttujen ehtymistä. Mutta vain hetkellisesti!

460 päivää häihimme

Hääsuunnitelmat on loistavalla mallilla ja aloitin ensimmäistä To Do -listaustakin blogin puolelle. Julkaisen listauksen sivupalkkiin, kunhan armaat aivoni ovat saaneet koottua itseään sen verran, että listaan ilmestyy muutakin kuin ''Irtokarkki:pakko'' ''Osta paljon limuja''.

Hääpaikkamme varausmaksu on maksettu ja kirkkoonkin kerkesin soitella. Hääkampausaika on näppärästi hoidossa ja sain minä häämekkonikin jo nyt. Häämekko on ihana, mutta kummasti se mieli on muuttunut jo nyt ja mekon kanssa kävi niin, että otin sakset käteen. Siinä yösydännä kun leikkelin häämekostani palasia ja hirvittelin rohkeuttani, naureskelin samalla, etten olisi minä jos en vähän tuunaisi myös mekkoa.

Häämekossani oli alunperin pitkät hihat, avara selkä ja korkea kaulus. Nyt siinä on lyhyet perhoshihat, edelleen avara selkä ja ihan hintsusti matalampi kaulus. Ja se on täydellinen! Pitsi on ihan pikkusen liian juhlavaa omaan makuuni, kaipailin sellaista boheemimpaa pitsiä, mutta menköön. Sitä en sentään uskalla lähteä omin näppineni vaihtelemaan.

Kaiken kriisin keskellä on ihanaa, että on hääblogi, mekkoprojekti ja ylipäänsä häiden suunnittelua. Saa hetken pakopaikan omilta peloiltaan uppoutuessaan vaaleanpunaisiin (tai minun tapauksessani vihertäviin) hattaraunelmiin, selatessa kuvia ja kuvitellessa kävelyä alttarille tuunatussa DIY-mekossani.
Tämä on tällaista haahuilevaa ajatuksen virtaa tällä kertaa. Mutta hei, enää 460 päivää häihimme. Monta päivää sinulla on? Ja mikä on sinun arjen pakopaikkasi?

The Kosinta

Juhannuksena paistoi kaunis aurinko. Päivällä koivujen lehdissä oli kastehelmiä ja järvi kimalteli kilpaa niiden kanssa. Tuuli puhisi, mutta lempeästi hiuksia heilutellen. Ei ollut kylmä, mutta ei kuumakaan. Taivas oli sininen ja valkoinen ja maa vehreänä edellisen yön sateista. Harvinaisen hyvä juhannuskeli oli sattunut lomapäivillemme. Nautimme perheenä tuhdin grilliaterian, saunoimme ja rentouduimme. Salakaappi oli täynnä lempiherkkujani, jotka vain odottivat hetkeä, jolloin tyttäreni nukahtaisi.

Aurinko ei keskikesän tapaan laskenut ennen kukonlaulua. Laiskottelin tyytyväisenä sohvalla kolmen tiiliskiven paksuinen kirja käsissäni. Sormet oli tahmeana jo syödystä suklaasta, nyt vuorossa oli sipsit ja limukka. Elämästä nauttiminen on helppoa, hymisin itsekseni. Mieheni houkutteli katselemaan laiturilla aurinkoa, joka laskee kuvankauniisti järven ja Suomalaisen metsän taa. Emmää jaksa, totesin ja jatkoin lueskelua. Tässä on hyvä.

Puolilta öin silmät ei pysyneet auki. Maha oli raskas ruuan määrästä ja jäseniä painoi väsymys. Nousin ylös mennäkseni nukkumaan kamariin. Televisiosta tuli sopivasti jokin häävalssi ja vedin mieheni ylös tanssimaan kanssani. Hän kun ei ikinä koskaan tanssi. Heitin ''hauskasti'' huulta häävalssiharjoittelusta. Samassa mieheni polvistui. Hän kaivoi jostain esiin kauneimman, itse tekemänsä sormuksen. Kaunein ei edes ole riittävä sana kuvailemaan tuota. Upein luomus, jonka olen ikinä nähnyt.

-Tuutko kanssani naimisiin?
-Tuun, jooo kyllä, mitä mun pitää sanoa? TAHDON!

En osannut olla mitenkään päin normaalisti. Hymyilin leveintä hymyäni, yritin olla hihkumatta ja nauroin onnesta. En kyynelehtinyt, vaikka yleensä tirautan kyyneleitä tilanteessa jos toisessakin. Halusin soitella kaikki tutut läpi kertoakseni tästä upeasta hetkestä, mutta taisi kaksi aivosolua sen verran lyödä yhteen, että tajusin olevan keskiyö. Menimme kuin menimmekin ulos, jotta onnentuulahdukseni ei herättäisi tytärtämme. Hymyilimme maisemille, olimme kainalokkain ja erityisen onnellisia.

Sitten tietysti otin sata kuvaa sormuksestani ja seuraavana päivänä lähetin kaikille kuvat. ''Viime yönä, yöttömän yön ollessa hämärimmillään, pienessä mökissä järven rannassa mua kosittiin mitä kauneimmalla koivusta ja kukkasista tehdyllä sormuksella.'' 

Ai että, vieläki hymyilyttää. Liekö syynä tuo ihana mies, ihana tapahtuma vai onnellinen loppuelämä hänen kanssaan.