The Kosinta
Juhannuksena paistoi kaunis aurinko. Päivällä koivujen lehdissä oli kastehelmiä ja järvi kimalteli kilpaa niiden kanssa. Tuuli puhisi, mutta lempeästi hiuksia heilutellen. Ei ollut kylmä, mutta ei kuumakaan. Taivas oli sininen ja valkoinen ja maa vehreänä edellisen yön sateista. Harvinaisen hyvä juhannuskeli oli sattunut lomapäivillemme. Nautimme perheenä tuhdin grilliaterian, saunoimme ja rentouduimme. Salakaappi oli täynnä lempiherkkujani, jotka vain odottivat hetkeä, jolloin tyttäreni nukahtaisi.
Aurinko ei keskikesän tapaan laskenut ennen kukonlaulua. Laiskottelin tyytyväisenä sohvalla kolmen tiiliskiven paksuinen kirja käsissäni. Sormet oli tahmeana jo syödystä suklaasta, nyt vuorossa oli sipsit ja limukka. Elämästä nauttiminen on helppoa, hymisin itsekseni. Mieheni houkutteli katselemaan laiturilla aurinkoa, joka laskee kuvankauniisti järven ja Suomalaisen metsän taa. Emmää jaksa, totesin ja jatkoin lueskelua. Tässä on hyvä.
Puolilta öin silmät ei pysyneet auki. Maha oli raskas ruuan määrästä ja jäseniä painoi väsymys. Nousin ylös mennäkseni nukkumaan kamariin. Televisiosta tuli sopivasti jokin häävalssi ja vedin mieheni ylös tanssimaan kanssani. Hän kun ei ikinä koskaan tanssi. Heitin ''hauskasti'' huulta häävalssiharjoittelusta. Samassa mieheni polvistui. Hän kaivoi jostain esiin kauneimman, itse tekemänsä sormuksen. Kaunein ei edes ole riittävä sana kuvailemaan tuota. Upein luomus, jonka olen ikinä nähnyt.
-Tuutko kanssani naimisiin?
-Tuun, jooo kyllä, mitä mun pitää sanoa? TAHDON!
En osannut olla mitenkään päin normaalisti. Hymyilin leveintä hymyäni, yritin olla hihkumatta ja nauroin onnesta. En kyynelehtinyt, vaikka yleensä tirautan kyyneleitä tilanteessa jos toisessakin. Halusin soitella kaikki tutut läpi kertoakseni tästä upeasta hetkestä, mutta taisi kaksi aivosolua sen verran lyödä yhteen, että tajusin olevan keskiyö. Menimme kuin menimmekin ulos, jotta onnentuulahdukseni ei herättäisi tytärtämme. Hymyilimme maisemille, olimme kainalokkain ja erityisen onnellisia.
Sitten tietysti otin sata kuvaa sormuksestani ja seuraavana päivänä lähetin kaikille kuvat. ''Viime yönä, yöttömän yön ollessa hämärimmillään, pienessä mökissä järven rannassa mua kosittiin mitä kauneimmalla koivusta ja kukkasista tehdyllä sormuksella.''
Ai että, vieläki hymyilyttää. Liekö syynä tuo ihana mies, ihana tapahtuma vai onnellinen loppuelämä hänen kanssaan.
Aurinko ei keskikesän tapaan laskenut ennen kukonlaulua. Laiskottelin tyytyväisenä sohvalla kolmen tiiliskiven paksuinen kirja käsissäni. Sormet oli tahmeana jo syödystä suklaasta, nyt vuorossa oli sipsit ja limukka. Elämästä nauttiminen on helppoa, hymisin itsekseni. Mieheni houkutteli katselemaan laiturilla aurinkoa, joka laskee kuvankauniisti järven ja Suomalaisen metsän taa. Emmää jaksa, totesin ja jatkoin lueskelua. Tässä on hyvä.
Puolilta öin silmät ei pysyneet auki. Maha oli raskas ruuan määrästä ja jäseniä painoi väsymys. Nousin ylös mennäkseni nukkumaan kamariin. Televisiosta tuli sopivasti jokin häävalssi ja vedin mieheni ylös tanssimaan kanssani. Hän kun ei ikinä koskaan tanssi. Heitin ''hauskasti'' huulta häävalssiharjoittelusta. Samassa mieheni polvistui. Hän kaivoi jostain esiin kauneimman, itse tekemänsä sormuksen. Kaunein ei edes ole riittävä sana kuvailemaan tuota. Upein luomus, jonka olen ikinä nähnyt.
-Tuutko kanssani naimisiin?
-Tuun, jooo kyllä, mitä mun pitää sanoa? TAHDON!
En osannut olla mitenkään päin normaalisti. Hymyilin leveintä hymyäni, yritin olla hihkumatta ja nauroin onnesta. En kyynelehtinyt, vaikka yleensä tirautan kyyneleitä tilanteessa jos toisessakin. Halusin soitella kaikki tutut läpi kertoakseni tästä upeasta hetkestä, mutta taisi kaksi aivosolua sen verran lyödä yhteen, että tajusin olevan keskiyö. Menimme kuin menimmekin ulos, jotta onnentuulahdukseni ei herättäisi tytärtämme. Hymyilimme maisemille, olimme kainalokkain ja erityisen onnellisia.
Sitten tietysti otin sata kuvaa sormuksestani ja seuraavana päivänä lähetin kaikille kuvat. ''Viime yönä, yöttömän yön ollessa hämärimmillään, pienessä mökissä järven rannassa mua kosittiin mitä kauneimmalla koivusta ja kukkasista tehdyllä sormuksella.''
Ai että, vieläki hymyilyttää. Liekö syynä tuo ihana mies, ihana tapahtuma vai onnellinen loppuelämä hänen kanssaan.
Söpöä <3
VastaaPoistaHahha kiitos <3 :D
VastaaPoista