Kauneudenhoito vuosi ennen häitä

����
Häihimme on vielä reilu vuosi, mutta sekopäistyttyäni häiden suunnittelusta, olen kiinnittänyt myös ihoni hoitoon enemmän huomiota. Normaalisti hoidan ihoani hyvinkin satunnaisesti. Putsailen säännöllisesti ja lätkin milloin mitäkin rasvaa naamalleni. Iho on voinut kohtalaisesti ja olen ollut ihan tyytyväinen.



Mutta hääpäivänä haluaisin ihoni hehkuvan kauniina, ilman niitä punaisia läikkiä tai rasvoittuvaa otsaa. Hyvä, tyylikäs häämeikki auttaa, mutta voiko jotain tehdä jo nyt?

Uskoisin, että kasvojen ihonhoidon voisi aloittaa vaikka vasta 3kk ennen häitä(terv. ihonhoidon ammattilainen -NOT), mutta pelataan varman päälle ja aloitetaan jo nyt. En sitten varmaan hääpäivänä edes tarvitse meikkiä, kun iho on niin super upee?!





Tässä vaiheessa parhaimmat kauneudenhoitokikat taitaa keskittyä sisäiseen hoitamiseen. Suklaan mässäily, veden vähyys ja rasvainen ruoka pilaa naaman hehkunnan. Olenkin pyrkinyt pikkuhiljaa lisäämään juomani veden määrää, vähentämään irtokarkkien syöntiä ja lisäämään niitä salaatteja päiviini. Ja siis nämä asiathan pätee muutenkin elämiseen ja omaan hyvinvointiin. Itse olen kuitenkin kaivannut jonkinmoista ulkoista motivaattoria toteuttaakseni elämäntaparemonttia.

Innostuin saatuani häämekon hyppysiini ja kävin tyhjentämässä kauppojen kauneustuotehyllyjä. Tai siis tässä kriisitilanteessa tilasin netistä muutamia tuotteita alennuksesta. Paljon hehkutettuja tuotteita olenkin nyt parin viikon ajan testaillut ja voin kokemuksesta suositella! Ja nyt ei ole kyse maksetusta mainoksesta vaan tyytyväisen käyttäjän suosituksesta.

Heinähet kuvassa tulossa häihin

Ostin itselleni testaukseen The Ordinaryn  seerumin sekä hedelmähappokuorinnan. Lisäksi uusiin uljaisiin rutiineihini kuuluu kaapin perukoilta löytyneet Mossa:n seerumi, Lumenen erilaiset naamarasvat ja sitten kuvissa näkyvä risiiniöljy ripsille.

Seerumin ja kuorinnan pitäisi lupausten mukaan siloittaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Kuorintaa ei suositella käytettäväksi turhan usein, kerta viikkoon riittää. Seerumia taasen voi lätkiä naamalle aamuin illoin. Risiiniöljyn huhutaan nopeuttavan ripsien kasvua. Olen jo pitkään katsellut ja pohtinut ostaisinko, hinta ei tosiaankaan ole paha. En vain oikein luota näihin huhuihin. Ostin kuitenkin testiin, katsotaan joskus vuoden päästä onko mun ripset saaneet tästä boostia.




Risiiniöljystä en osaa vielä sanoa juuta enkä jaata, mutta tuota hedelmähappokuorintaa on suositeltava. Todella ihana, vaivaton, sileän ihon luova söpöihin pulloihin purkitettu punainen kuorintaneste on parasta, ainakin mun iholle. Pintakuiva iho siliää enkä ole huomannut punoituksen lisääntyvän vaikka siitä varoiteltiin



Ei näitä tarvitse pieneen hääbudjettiimme laskea (eihän?) sillä onhan se vähän hassua innostua reilu vuosi ennen häitä ostelemaan puteleita pelkästään häitä varten. Mutta minkäs teet, häähulluus on oma taitolajinsa.
Ja siis mikä motivaattori toimisi paremmin, kuin vuoden päässä siintävät häät? Ihan jo laihiksellekin päätin tässä tosi pian ryhtyä häiden vuoksi.

Oletko itse ajatellun panostaa näin aikaisin ihon hoitoon? Vai onko ajatuskin ihan pöljä?

Kommentit

  1. Itseasiassa ystäväni on juuri aloittanut ihonhoitoon enemmän sillä häät ovat kesällä. Tietysti suhteellisen varovasti, sillä käytössä on uusia tuotteita ja hän ei tahdo pahentaa tilannetta. Tosin, hänen ihonsa tällä hetkellä on hyvässä kunnossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä kuinka eri tuotteet vaikuttavat. Seuraavaksi hän kokeilee mikroneulausta, ja suunnittelin sitä itsellenikin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosituimmat postaukset

Pienen budjetin häät

460 päivää häihimme

Meillä on hääpaikka!